Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 010 665 5800 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi

Veneen osto – muista huomioida ainakin nämä asiat

6.5.2022
Veneen ostossa kannattaa huomioida oma budjetti ja käyttötarkoitus.

Suunnitteletko veneen ostoa? Katso tästä, mitä pitää huomioida venettä ostaessa.

Veneitä on tarjolla moneen lähtöön aina muutaman tuhannen euron veneistä miljoonaluokan jahteihin. Veneen ostossa kannattaa vertailla eri vaihtoehtoja ja etsiä omaan käyttöön parhaiten sopiva vaihtoehto.

Mitä pitää huomioida veneen ostossa?

Venevalikoima on nykyään suuri eikä ihme, jos valinnan vaikeus iskee ja veneen osto tuntuu hankalalta. Ennen venekaupoille ryntäämistä on hyvä pysähtyä hetkeksi ja listata itselleen tärkeimmät asiat veneilyssä.

Ensimmäiseksi kannattaa miettiä, kuinka paljon on varaa maksaa veneestä. Budjetti antaa raamit sille, onko mahdollista ostaa uusi vene vai suuntaako katseensa käytettyihin. Omien säästöjen lisäksi veneen ostoon voi käyttää myös lainaa. Näin budjettiin saa joustoa ja säästöjä voi käyttää muuhun, esimerkiksi veneen varusteiden hankintaan.

Budjetin selvittyä voi alkaa etsiä omaan käyttöön sopivaa venettä. Näitä asioita kannattaa ainakin pohtia ennen venekaupoille menemistä:

  • Millaiseen käyttöön vene on tarkoitus hankkia ja kuinka monelle henkilölle?
  • Yövytäänkö veneessä, vai tehdäänkö sillä vain päiväretkiä?
  • Käytetäänkö venettä kalastukseen tai muuhun vesiurheiluun?
  • Täytyykö veneen kestää kovempaakin merenkäyntiä?
  • Entä halutaanko alumiini- vai lasikuituvene, avo- vai retkivene jne.?

Kun budjetti ja käyttötarkoitus on selvillä, voi alkaa etsiä netistä ja veneliikkeistä itselleen sopivaa venettä. Veneitä vertailemalla ja hintapyyntöjä tinkimällä voi säästää merkittävästi.

Näin rahoitat veneen

Veneliikkeellä on todennäköisesti tarjota myös veneen rahoitus. Kannattaa kuitenkin tutustua liikkeen tarjoaman rahoituksen korkoon ja muihin lainaehtoihin huolella ja vertailla ehtoja muiden tarjoamiin rahoituksiin ennen lopullista päätöstä.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä
Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lainojen korot ovat aina asiakaskohtaisia. Näet yksilöllisen koron ja muut lainan ehdot, kuten todellisen vuosikoron, kk-erän ja laina-ajan, kun täytät lainahakemuksen. Hakemus on täysin ilmainen eikä sido sinua mihinkään. Valitse sinulle sopiva laina-aika 1-18 vuoden väliltä. Halutessasi voit maksaa lainan määräaikaa nopeammin takaisin. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 6 %–20 %, vuosittaiset lainakustannukset 0–150 €, summa 500–70 000 €. Esimerkki: 15 000 euron laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %. Laina-aika 10 vuotta, avausmaksu 0 €, tilinhoitomaksu 5 €/kk. Tällöin lainan kokonaiskulut ovat 21 490,80 €.

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Veneliikkeen tarjoaman rahoituksen hyvänä vaihtoehtona on vakuudeton venelaina, joka sopii helppoutensa ja joustavuutensa takia moneen tarpeeseen. Lainan voi käyttää sekä yksityisen myyjän että liikkeessä tarjolla olevan veneen ostoon. Voit määritellä lainan maksuajan ja kuukausierän sinulle sopivaksi ja vertailemalla eri pankkien korkotarjouksia myös kustannukset pysyvät kurissa. Vakuudettoman lainan etuna on myös, että veneen omistajuus siirtyy heti sinulle.

Aivan kuten veneitä ja niiden hintoja kannattaa vertailla, myös venelainavertailu kannattaa tehdä edullisemman lainan löytämiseksi. Venelainojen lainakuluissa voi olla merkittäviä eroja ja kilpailuttamalla saat helposti katsauksen siitä, minkälaisilla koroilla ja ehdoilla sinulle lainaa tarjotaan.

Kilpailuta paras venelaina Etuan avulla

Paras veneen rahoitus löytyy vain kilpailuttamalla venelaina. Vakuudeton venelaina on helppo kilpailuttaa ja vertailla Etuan kautta. Täyttämällä tiedot itsestäsi ja hakemastasi lainasta yhteen hakemukseen saat jopa parikymmentä lainatarjousta. Säästät siis huomattavasti aikaa ja vaivaa, kun Etua huolehtii kilpailuttamisesta puolestasi.

Luotettavan palvelun käyttö on aina maksutonta eikä lainojen vertailu sido nostamaan lainaa. Lainahakemuksen lähettämisen jälkeen kaikki lainatarjoukset näkyvät yhdellä sivulla, joten löydät tarjousten joukosta nopeasti halvimman vaihtoehdon.

Nopeimmillaan olet veneen omistaja jo samana päivänä, sillä lainatarjouksen hyväksymisen jälkeen laina maksetaan tilillesi samana tai seuraavan pankkipäivän aikana.

Veneen ostajan muistilista

  • Pohdi millainen vene on tarpeisiisi ja talouteesi sopiva
  • Huomioi myös veneilyn muut kustannukset (varusteet, vakuutus, laituripaikka, talvisäilytys, huollot)
  • Vertaa veneitä ja hintoja niin netistä kuin veneliikkeistä
  • Tarkista veneen oikea omistaja ja kenellä on oikeus myydä vene
  • Tutki veneen kunto huolella ja selvitä huoltohistoria (myös moottori ja varusteet). Käytä tarvittaessa asiantuntijaa apuna ja selvitä pienenkin korjauksen kustannukset etukäteen.
  • Laadi kunnollinen kauppakirja
  • Kilpailuta venelaina edullisimman rahoituksen löytämiseksi

Etua.fi on pisimpään Suomessa toiminut, täysin suomalainen lainavertailupalvelu. Yli 10 vuoden kokemus lainojen kilpailutuksesta varmistaa, että asiakkaamme saavat parhaat mahdolliset lainatarjoukset tarkkaan valituilta yhteistyökumppaneilta.

Lue lisää: Vinkit käytetyn veneen ostoon yksityiseltä

Lue seuraavaksi


Löydä osinkokalenterista kaikki Helsingin pörssissä listattujen osakkeiden osingot vuodelle 2024.

Osinkokalenteri

1.12.2024

Katso osinkokalenterista Helsingin pörssissä listattujen osakkeiden osingot vuodelle 2024. Näet mm. osingonmaksupäivät ja tuottoprosentit.


Kyselytutkimus: Luottokortin käyttö Suomessa

16.9.2024

Luottokortti-aiheinen kyselytutkimus toteutettiin 13.6.2024-4.9.2024 ja siihen vastasi 503 täysi-ikäistä luottokortillista suomalaista.


ALV-muutos 2024 – Miten se vaikuttaa kuluttajaan? 

25.7.2024

Yleinen arvonlisäverokanta nousee 24 prosentista 25,5 prosenttiin 1.9.2024 alkaen. Mitä tämä tarkoittaa tavallisen suomalaisen kannalta? 


Copyright © 2024 Etua.fi